Liikkeelläoloharjoitus n. 30 h – NUTS Karhunkierros 160 km 2018

Sata maastomailia on yksi isoimmista juoksuhaaveistani, vaikka maastohupailut ovat olleetkin sivussa jokusen vuoden. Muutenkin tavoitteellinen juoksu jäi vuoden 2016 E24h:n jälkeen hiukan jäähylle. Vuonna 2017 kului toisen rakkaan, teatteriharrastuksen parissa. Ja perheen. Ja hitusen hölkkäilynkin, vuosikilsat jäi kyllä alle 1500 km:n.

Kuluvana vuonna on ollut kaksi isoa tavoitetta; toukokuinen NUTS Karhunkierroksen perusmatka 160 km (tarkemmin 165,8 km) Kuusamossa ja syyskuun Spartathlon 245 km asfaltilla Kreikassa.

Tulimme Kuusamon Rukalle perheen kanssa torstai-iltana, ja perjantaina ehdimme kohtuumukavasti starttipaikalle. Tein tietoisen valinnan, ja hoidin ilmoittautumisen järjestäjän pakollisine varusteiden tsekkauksineen ensin, ja aterioin vasta sen päälle lihapulla-perunamuusilounaan. Starttiin oli aikaa alle tunti. Tiedän, että vatsani kestää moisen, ja tiedän, että lämmintä ruokaa ehtii tulla ikävä- Lisäksi täydehköllä vatsalla tulee höntyiltyä alkukilometreillä vähemmän. Tämä oli hyvä veto.

Ystävämme ja poikani kummi Jussi ehti starttipaikalle moikkaamaan. Hän on elänyt lapsuutensa Kuusamossa, ja tiesin, että perheellä oli hieno paikallisopas käytettävissään. Saisin keskittyä rauhassa omaan juoksuuni.

IMG-20180527-WA0003

IMG-20180527-WA0002

Maltilla liikkeelle

Starttasimme matkaan hienossa auringonpaisteisessa kelissä puoliltapäivin. Lämpö oli nousussa, mutta ei vielä haitallinen. Aluksi nautittaisiin siis maisemista. Näreahon Antin vinkistä otin juoksusauvat heti ensi kilometreillä käyttöön. Tässähän niitä nousuja olisi, ja jalkoja kannattaisi säästää kaikin keinoin. Hiihtokeskus jäi taakse ja pian napsin jo kuvia Valtavaaralla. Kuvaaminen on mainio tekosyy puhallella hieman nousujen jälkeen. Ja tässäpä ne reitin avarimmat maisemat taisivat olla. Alun muutama isompi nousu oli osapuilleen odottamani kaltaista kävelyretkeilyä.

IMG_20180525_123754

Konttaisen huolto (6,7 km) tuli ajallaan, eikä siinä omasta mielestä kauaa hupuloitu. Sekalaista syötävää naamariin ja muutama kupillinen urkkajuomaa kitusiin. Seuraava väli oli jo hiukan pidempi (16,9 km), pääosin maastoltaan ihan juostava etappiväli. Ilma tuntui lämpimältä, mutta hissukseen kilometrejä täyttyi ja gps:ää tuli malttamattomana vilkuiltua laskeskellen etenemistahdin riittävyyttä koko urakkaa ajatellen. Jossain jonon hännillä roikkuessa ja höpötellessä koetin vetää juostessa geeliä, ja havahduin pian ensimmäiseen pannutukseen. Toisin sanoen sain kasailla itseni, onneksi ehjänä, polun pinnalta. Etapille osuneet pari nopeampaa soratiepätkää vauhdittivat menoa mukavasti.

Basecamp oli huollon nimenä kummastutti, mutta paikka osoittautui tuon nimiseksi matkailuyritykseksi. Oma perheeni oli vastassa huoltopisteellä pojan vedellessä jätskiä. Ehdin vaihtaa muutaman sanan heidän kanssaan, tankata itseäni ja juomarepun vesirakkoa (kooltaan 3 l, eikä minulle näissä oloissa yhtään liian suuri). Lisäksi huuhdoin repun lantioviilekkeen taskun vetoketjua, joka meinasi jumittua tahmeista, tyhjistä geelikuorista. Fiilis oli aurinkoinen.

IMG-20180527-WA0001

Edessä oli pisin huoltoväli 31,9 km aina Oulangan luontokeskukselle asti. Reitti meni Pienen karhunkierroksen kanssa samoissa hienoissa maisemissa ja Kitkajoen rantamaisemat tulivat tutuiksi. Etukäteen pelkäsin jokipenkan juurakkopolkuja pahemmiksikin, mutta eivätpä ne sen mahdottomampia olleet kuin haastavammat pätkät muualla reitillä. Ensimmäinen(?) Harrisuvannon riippusilta piti tietysti kuvata. Ennen ja jälkeen riippusillan oli tasaisempaa juostavaa pätkää, ja totesin tyytyväisenä juoksuaskeleen vielä maittavan lämmöstä huolimatta. Tasaisen juoksun loputtua tulivat lyhyehköt portaat, joiden ala-askelmilla meinasin yhtäkkiä pyörtyä. Pysähdyin portaisiin puhaltelemaan, ja muutamassa kymmenessä sekunnissa toivuin ja voin jatkaa nousua. Ilmeisesti lämpö vaikutti ja juoksuaskeleen muutos porrasnousuun heitti verenpaineet hetkeksi sekaisin. Hiukan tuo säikäytti, muttei onneksi toistunut. Matkaa oli tehty kuitenkin vasta noin 30 kilometriä.

IMG_20180525_160634

IMG_20180525_164611

Lämmön ja nestehukan riskit tiedostaen aloin tarpeen tullen juomaan vettä myös vastaan tulevista puroista. Samoin taisivat tehdä useimmat kanssakisaajat. Hissukseen reitti hakeutui Oulankajoen varteen, ja korkealta hiekkakangastörmältä joki näytti Suomen oloissa majesteetilliselta. Joku kanssajuoksija osasi valistaa, että ennen Oulangan huoltopistettä luvassa olisi helppoa tasaista, vähäjuurista, neulaspehmenteistä ”rollaattoribaanaa”. Ja kun se alkoi, tuli lasketeltua muutama kilometri reippaammin, jonkinsorttisella juoksuaskelella. Polku laskeutui jossain vaiheessa rannan tuntumaan ja Kiutakönkään koskimaisemissa piti ottaa parit selfiet ennen Oulangan huoltoon saapumista. Kello oli vähän yli yhdeksän illalla – matkaa takana järjestäjien ilmoituksen mukaan noin kolmasosa kokonaisuudesta, 55,5 km ja aikaa oli mennyt reilu yhdeksän tuntia.

IMG_20180525_210935

Oulangan huollossa oli vuorossa taas repun juomarakon täyttö ja repun geeliroskataskun liuotuspesu. Huollossa ei ollut harmikseni tarjolla lämmintä ruokaa. Pistin hetken mielijohteesta drop bagiin ostamani pikaproteiinipuuroannoksen ”hautumaan”, ts. lisäsin purkkiin kylmää vettä. Ja heti perään minua valistettiin, että kuumaa vettäkin olisi ollut tarjolla. Kahvia taisi mennä välissä kupponen, ja toki järjestäjien ruokia, hedelmiä, suklaata ja sipsejä piti maistella. Se puuro teki loppujen lopuksi hyvää kylmänäkin. Vaihdoin teepaidan pitkähihaiseen ja vedin jalkaan kompressiosäärystimet yön tunteja lämmittämään. Ennuste oli aamuyöksi alimmillaan kahdeksan astetta, mutta kuulopuheiden mukaan näillä nurkilla mentäisiin yleensä ennustetta alemmaskin.

Yötä päin

Lähdin eteenpäin Oulangasta ehkä varttia vaille kymmenen, ja edessä olisi nyt iltaöinen 27,4 kilsan etappi Hautajärven Napapiirin luontokeskuksen huoltopisteelle ja samalla tämän perusmatkan puoliväliin (= n. 83 km). Oulankajoki ylitettiin aluksi ihan maantiesiltaa pitkin, ja sitten edessä oli tasaista kangasmaastoa. Ajattelin mennä kävellen iltakymmeneen asti, jotta tankattu ruoka alkaisi imeytyä, mutta homma karkasi juoksuksi hiukan etuajassa kropan alkaessa vertyä. Jossain vaiheessa yhytin polulta bulgarialaislähtöisen, sittemmin rovaniemeläistyneen Martin Stefanovin, jonka kanssa aloimme tallata eteenpäin sekä juosten että kävellen. Juttelu oli mukavaa ajankulua, ja Martinin tuossa vaiheessa omia menohalujani hiukan kävelyvetoisempi eteneminen sai riittää vauhdiksi. Arvasin, ettei voimien säästäminen haittaisi jatkossa omaa menoanikaan. Höpöttelyn lomassa tein vielä kolmannen, viimeisen ja pahimman pannutukseni. (Sen toisen rönäämisen paikkaa en muista, muttei siinä sen kummemmin käynytkään.) Nyt naamakin lävähti tantereeseen ja sain pienet verinaarmut ja mustelmat etureisiin ja toiseen olkapäähän. Naamassa mikään ei muuttunut huonompaan tai parempaan suuntaan. Hiekanjyviä sain syljeskellä vielä tunnin, parin päästäkin.

Jossain vaiheessa liityimme Leskelän Jyrkin ja Lehtisen Helin letkaan, ja taisipa siinä olla kolmas (ja neljäskin?) uusi kanssavaeltaja. Meno alkoi painottua kävelyyn. Heli oli ahkerin letkan veturi, mutta manaili juurakoiden estävän isommat juoksut. Minulle kävely alkoi jo maistua juoksua enemmän. Toki hyödynsimme juoksemalla tasaisimmat polkupätkät, kummallisen tuntoiset ja suomalaismetsässä hiukan vieraan oloiset sorastetut polkupätkät sekä pitkokset. Yö meni epätasaisen ja vaisuhkon huumorin kukkiessa ihan mukavasti. Perusultrailua. Pari minuuttia yli puolenyön gps:ni näytti 70 kilsaa, ja sammutin heikosta akusta valittelevan rakkineen kokonaan. Etenemistahti oli tähän mennessä ollut 10:22/km.

Maisemiltaan tämä etappi oli arkisempi verrattuna alun vaara- ja tunturimaisemiin, Kitkan mutkiin ja Oulangan kanjoniin koskineen. Toki esimerkiksi Taivalkönkään kolmen riippusillan kokonaisuus koskineen oli hieno, mutta esteettisen vastaanottokykyn rajat alkoivat väsymyksen myötä tulla vastaan. Jossain vaiheessa keloportti toivotti meidät tervetulleiksi Lapin ja Sallan puolelle. Öiset suot jäivät jälleen mieleen vaikuttavina, ja toki ensimmäiset vastaantulleet kärkipään juoksijat piristivät. Kaksi ensimmäistä tulivat kuin varkain hurjaa kyytiä ja hymy korvissa. Kovaa touhua.

Saavuimme Hautajärven Karhunkierroksen luontokeskukseen pian aamukolmen jälkeen. Ohjelmana oli perustankkausta, jälleen hieman hitaammalla rytmillä. Vaihteluna huoltohommat sai tehdä sisätiloissa. Mausteena oli jälleen repun viheliäisen geeliroskataskun huljuttelua. Ja uutuutena järjestäjien tarjoamaa lämmitettyä roiskeläppäpitsaa, joka kyllä maistui. Vedin myös omia drop bag – suklaita ja pähkinöitä, sekä melkein kokonaan semmoisen kolmikymmensenttisen olutkestomakkaran. Päälle raikasta urkkajuomaa. Aaah. Sanoin meneväni jo lämmittelemään koipiani liikkeelle ennen Jyrkiä ja Heliä, sillä arvasin että olisin kotvan istuskelun jälkeen kunnon jumissa. Kello oli kahtakymmentä – varttia vaille aamuneljä. Ulkona tajusin suunnittelemani sukanputsausoperaation unohtuneen, mutta hoituipa se miten kuten seisaaltaankin. Oli taas aika valoisaa, ja missään vaiheessahan ei lievää hämäryyttä pimeämpää ollutkaan. Taivas oli kirkas. Pian Heli ja Jyrki saivat minut kiinni ja heidän ansiostaan tuli taas harrastettua juoksuaskeleitakin. Kroppa lämpesi lupaavasti, eikä yö kylmettänyt pahasti missään välissä. Arvailimme kelin olleen kylmimmillään se paikallisten tietomiesten ennustama noin kuutisen astetta.

IMG_20180526_033349

Jossain vaiheessa letkaan tarttunut (ennen vai jälkeen Hautajärveä, ehkäpä jo ennen?) liittynyt Pasi eteni sandaali- ja juoksusauvatyylillään vahvasti, ja jonkin polun päällä tehdyn huoltohomman vuoksi Heli ja Jyrki jäivät hieman jälkeen. Oletimme Pasin kanssa heidän nappaavan meidät piankin kiinni. Pasin peesi veti niin vastustamattomasti, etten maltanut himmata. Jälkikäteen ajatellen olisi voinut olla fiksumpaa jättäytyä Jyrkin ja Helin kelkkaan. Nyt roikuin hiukan pakotetusti mukana ja sen seurauksena jätin Oulankaa lähestyttäessä ainakin yhden purotankkausmahdollisuuden hyödyntämättä. Repun urkkajuoma loppui, mutta luulimme olevamme vain parin kilometrin päässä Oulangasta. Oikeasti matkaa oli vielä useampi hitaahko kilometri. Oulankaan saavuttaessa olin vähintään lievässä nestehukassa. Kello taisi olla lähes puoli kymmenen aamulla.

Valoisia tunnelmia

Ajatus oli ottaa Oulangan huolto rauhassa ja nesteyttää kroppaa rauhassa. Olin myös ennakkoon arvioinut tuloni Oulangaan hiukan myöhemmäksi, ja niinpä perhettäni ei vielä näkynyt huollossa. Jyrki ja Heli tulivat perässä huoltoon, ja kiiruhtivat nopeasti eteenpäin ajatuksella päästä pois kymmeneltä samasta paikasta starttaavien 53 km:n sarjalaisten jaloista. Myös Pasi oli pian mennyt menojaan. Päätin jättää oman jatkamiseni lyhyenpisarjalaisten startin jälkeen. Niinpä ehdin vaihtaa muutaman lauseen perheeni kanssa. Säärystimet jätin drop bagiin ja suoritin, öh, hienovaraisen vaivihkaisen alapäälisärasvauksen huoltoteltan takana. Huollon läheisyydessä olisi ollut vessojakin, mutta lyhytmatkalaiset olivat ymmärrettävästi vallanneet ne startin alla, ja vessat olivat lähtölipun alle ryhmittäytyneen juoksijamassan toisella puolella.

IMG-20180527-WA0000

Kymmenen jälkeen jatkoin matkaa 53 km:n kisaajien perään. Alussa portaat ja sillat olivat ruuhkaisia, ja niille pääsyä jonotettiin pari tovia. Täysmatkalaiselle raivattiin kyllä ystävällisesti tilaa jos numerolappuni huomattiin. Alun kävely muuttui hölkäntapaiseksi päästyäni Oulangan ”joenvarsiylängöllä”, eli sille rollaattorineulasbaanalle. Aurinko paistoi, energia tuntui taas imeytyneen ja fiilis oli muutaman kilometrin toiveikas. Koko urakka näytti vielä mahdolliselle. Suoritusaikaa oli jäljellä yli puoli vuorokautta.

Stoppi

Jotenkin ilman lämmön noustua iski turtumus, eivätkä muistikuvat lähestyvästä puolestapäivästä ole tarkkoja. Energiat notkahtivat, ja pian sain todeta hölkän pudonneen taas kävelyksi ja etureisien jämähtävän nopeasti tönköiksi ja kipeiksi. Myös jalkapohjat päkiöiden kohdilta viestivät rakkojen syntymisestä. Tilanne heikkeni vauhdilla, koska puolenpäivän täytyttyä pysähdyin jo tutkimaan karttaa, josko läheltä löytyisi tienpätkä josta joku voisi minut noutaa. Eli vuorokauden täyttyessä pää petti, ja olin heittämässä pyyhettä kehään. Gps-seurannan mukaan puoliltapäivin, 24 h kisan alusta, olin edennyt pari sataa metriä päälle 120 km.

Kartta ei luvannut mitään apua, enkä löytänyt puhelimen karttapalveluistakaan mitään hyödyllistä pelastustietä. Kännykän puhelulokin mukaan soitin järjestäjille 12:22 kysyäkseni, löytyisikö noutopaikka lähempää tulo- vai menosuunnasta. Hetken selvittelyn jälkeen sain ohjeen jatkaa kohti Juumaa, oikaisten Pienen karhunkierroksen mutkan. Minullahan oli järjestäjien gps-seurantalaite repun viilekkeessä, eli tarkka sijaintini oli järjestäjien tiedossa – itse olin aika ulalla. Keskeytyspäätöksen kohdalla olin edennyt noin 121 km.

Soitin vielä perään vaimolle kertoen päätöksestäni ja pyytäen kyytiä Juumasta, ja tarkentaen, että ”öööh, muutaman tunnin kuluttua”. Tilanne alkoi hissukseen valjeta itsellenikin. Ihmisten ilmoille olisi vielä piiitkä matka.

IMG_20180527_112057

Pitkä iltapäivä

Kävely oli nyt todella hidasta, arvioin päässäni, että liikkeellä ollessa vauhti oli 3-4 km/h. Lisäksi kaikenlaisia tankkauksia, varusteen korjauksia ja puhtaita lepoja tuli tiheään. Joka juurakon ja kiven yli sai asetella jalkojaan huolella. Aika ja mies mateli. Oli vähintäänkin ristiriitaista kuulla takaa tulevien juoksijoiden kannustusta: ”Hyvältä näyttää, tsemppiä!” Muutamalle avauduin olevani keskeyttämään, osalle mutisin vain vaisun kiitoksen. Onneksi kannustuksista hävisi jossain vaiheessa se ”hyvältä näyttää” -osio, ja ihan tervetulleet tsempit sain lähestulkoon jokaiselta ohittajalta. Moni myös kysyi, onko minulla nestettä ja syötävää. Vakuutin sen puolen olevan kunnossa, kuten asia olikin. Tosin jälkeen päin ajatelleen minun olisi pitänyt käskyttää itseni ottamaan pari kolme geeliä ja kunnolla juomaa kerralla. Lisäksi olisi pitänyt ottaa suolatabletti (joita olin ottanut säännöllisemmin vielä yöllä), ehkä pari kofeiinitablettia ja erityisesti muistaa mukanani kantamani kaksi Ibusal 800 mg -tablettia. Nyt haaveilin vain pois pääsystä, enkä tajunnut mahdollisuuksiani parantaa oloani ja kulkuani. Päähän oli vain jumittunut ajatus, että etureidet ovat puhki, rakkoja tulee jalkapohjiin ja että olen ollut jo liikkeellä sekä maastoennätysmatkan että kaikkien alustojen ajallisen liikkeelläoloennätyksen. Eli maastopuolen kokemattomuus kostautui.

Ehkäpä treenipohjassakin olisi ollut petrattavaa. Olin päässyt pitkästä aikaa hyvään perustreenimeininkiin alkuvuodesta, mutta huhtikuussa akilles kipeytyi ja sen parantelu osui juuri viikkoihin, jolloin olin ajatellut muuttavani työmatkojen asfalttitallauksessa kertyneet pohjat polkujuoksukunnoksi. Vapun korville suunnittelemani maastoylipitkis oli jätettävä väliin. Olin ehtinyt pyörähtää kerran kodin läheisellä Kanavuorella keräämässä noin 400-450 nousumetrin polkumäkitreenin, ja kokonaisuudessaan olin kuluttanut alkuvuonna ennen Karhunkierrosta polkuja alle 15 kilometriä. Siihen nähden olin sentään päässyt jonnekin asti. Pahin pelko oli ollut akilleksen uusi paukahdus keskellä korpea. Mutta akilles pysyi vaiti.

Näpsin pari kuvaa Oulangasta ja manasin hiljaa tilannettani. Viimein jossain raahustamisen vaiheessa, melkein pari tuntia keskeyttämispäätöksen jälkeen muistin mukana olleet Ibusalit, ja nappasin niistä toisen. Ja loogisesti pahin kipu helpottikin, meno parani piirun puolikkaan. Kun kuvasin pätkän videota jalkojeni etenemiskyvystä, meno oli jo hiukan parantunutta.

Video: Iltapäiväkävelyllä

IMG_20180526_114153

Piinallisen tasaisesti matka eteni. Reidet jumittivat ja jalkapohjan rakot kuumottelivat, joskaan eivät vielä erityisen tuskallisesti. Rakot olivat enemmän psykologinen lisäuhka lopputaipaletta ajatellen. Minulla ei olllut juuri mitään käsitystä loppumatkan pituudesta. Se olisi joitakin kilometrejä. Tai kymmenen ilometriä. Tai viisitoista kilsaa. Pelkäsin, että missaavani Pienen karhunkierroksen ohittavan oikopolun viitan. Pariin otteeseen näin olemattomia; autontapainen ajoneuvo suon takana ja joku naisen sen katolla. Paitsi että se olikin pitkospuiden korjaamisesta jäänut kelottunut puukasa. Toinen samanlainen kasa näyttäytyi jonkinlaisina sinivalkeina urheilukenttämainoskylttien tapaisina ilmestyksiä. Tiesin pystyväni etenemään voimillani, jos tilani ei pahenesi, mutta pelkäsin lisänotkahdusta.

Jussin tuvalla pysähdyin lisäämään kuoritakin päälleni, koska järveltä puhaltava tuuli tuntui kylmältä. Jos tällainen pikkupuhuri auringonpaisteessa viluttaa, viimeistään tässä minun olisi ollut tajuttava ottaa lisää energiaa. Mutta ei pää pelannut. Martin Stefanov ohitti minut valittaen nilkkaansa ja nojaten johonkin matkalta löytyneeseen puunoksaan. Hänkin aikoi keskeyttää. Olisin tarjonnut hänelle viimeisenä apuna juoksusauvojani, mutta en uskaltanut luopua niistä ennen ihmisten ilmoille pääsyä.

Välietappina haaveilin edes Kitkan rantaan pääsystä. Olin haaveillut siitä jo ennen Jussin tupaa ollen varma, että pian olisin varrella virran. Kartan mukaan Jussin tuvalta oli vielä melkein viisi kilometriä, vauhdillani lähemmäs pari tuntia Kitkan rantaan. Joen varrella ehdin könkätä tovin, kunnes huomasin taaempana ehkä sadan metrin päässä aurinkoisella rantapenkalla retkeilijäpariskunnan. Jatkoin matkaani pikkupätkän, ja tulin nuotiokatokselle. Jälkikäteen gps-seurannasta tarkasteltuna kello on noin vartin yli 17. Matkaa on gps:n mukaan takana 133 km. Olin tehnyt hidasta kotiinpaluuta keskyttämispäätöksen jälkeen vajaat viisi tuntia, edeten noin 12 km ja keskivauhtini on ollut 2,5 km/h, eli 24min/km.

Huilailin ja yhtäkkiä tajusin tuijottavani ”PÄHKÄNÄNVAARA P-ALUE 1 KM” -kylttiä. Järjestäjien mukaan minun olisi käveltävä Juumaan/Basecampin huoltoon, ja elän luulossa, että sinne olisi matkaa kenties neljästä kuuteen kilometriä, ja että muita noutoani mahdollistavia maantiereittejä ei olisi. ”Pähkänänvaara P-alue 1 km”..!? Hitaasti minulla raksutti, ja huomasin kännykässäkin olevan tässä joenrannassa kenttää, mikä ei ole itsestäänselvyys kansallispuiston alueella. NUTS-numerosta vastattiin, mutta vastaaja ei tuntenut seutua, vaan lupasi selvittää noutomahdollisuutta ja soittaa takaisin. Äsken huomaamani retkeilijäpariskunta tuli nuotiopaikalle ja kysyin heiltä epäuskoisena, olisiko kilometrin päässä todellä parkkipaikka ja siten ajettavan tien pää. He vahvistivat asian, ja mainitsivat oman autonsa olevan juuri siellä. Kerroin heille selvittäväni poispääsyäni, ja sain heiltä välittömästi kyytitarjouksen. Tartuin siihen helpottueena ja soitin NUTS-päämajaan peruen kyytitoiveeni järjestäjien suuntaan. Kerroin saavani kyydin Basecampille. Keventynein mielin seurasin pariskuntaa parkkiskyltin osoittamaan suuntaan. Ja kuinka ollakkaan, siihen vaivaiseen loppukilometriin sisältyi aika monta nousumetriä, muun muassa ainakin kahdet pitkät ja jyrkät portaat.

IMG_20180609_105707_082

Olin pelastajieni autolla noin 17.52, eli olen retkeillyt keskeyttämispäätöksen jälkeen viisi ja puoli tuntia. Kokonaisuudessaan olin liikkeellä 29 h 52 min. Pariskunta lupasi erittäin ystävällisesti heittää minut noin viidentoista kilometrin maantietaipaleen Basecampille, ja matkalla soitin vaimolle saapuvani hänen ja poikani noudettavaksi. Ilokseni kuulin kotiapujoukkojen jo kurvanneet Juuman suunnalle, jossa minulla olikin iloinen jälleenäkeminen rakkaiden kanssa ja kevyet jäähyväiset gps-seurantamötikälle.

Sananen palautumisesta

Kun reissu meni pitkälti retkeilyhortoiluksi, jalat alkoivat palautua todella vauhdilla. Pidin kaksi lepopäivää, ja kolmantena päivänöä fillaroin jo ongelmitta töistä kotin ja hissuttelin juoksumatolla muutaman kilsan. Ensimmäiselle kisan jälkeiselle viikolle kertyi melkein viisikymmentä juoksukilsaa, osa jopa reippaahkolla vauhdilla. Seuraavalla viikolla kilsoja tuli jo yli sata, ja sekaan mahtui pientä vauhtitreeniäkin. Nälkää taisi jäädä, ja siinä mielessä on hyvä kääntää fokus jo syyskuisiin Kreikan maisemiin. Karhunkierroksen perusmatkan revanssin aikakin tullee aikanaan. Hyvä liikkeelläoloharjoitus, kehnohko kisasuoritus. Onneksi Kuusamon maisemat käänsivät kokemuksen reilusti plussalle.

IMG-20180527-WA0004

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s